keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Teepäivä Piikkipaatsaman kanssa

Vietimme viime kesänä alussa sattumalta Piikkipaatsaman kanssa päivän, jota olen alkanut sittemmin kutsua kuljeskelupäiväksi. Nyt kuljeskelupäiviä on takana jo neljä, joten voisi varmaan puhua tavasta tai perinteestä!

Konsepti on äärettömän yksinkertainen ja siksi varmaan niin ääliömäisen toimiva meille. Ideana on vain kuljeskella kahvilasta/ravintolasta/kuppilasta/baarista toiseen ilman minkäänlaista etukäteissuunnitelmaa. Paikat valikoituvat lähinnä sen mukaan millä seudulla ollaan tai mitä uusia paikkoja sattuu tulemaan mieleen.

Tavallaan tuntuu vähän höntiltä kirjoittaa jostain näin yksinkertaisesta asiasta, mutta elämme molemmat varsin aikataulutettua ja ohjelmoitua arkea. Omat päiväni täyttyvät kokouksista töissä ja usein vapaa-ajallakin on jotain ennalta viikkoja sitten sovittua ohjelmaa. Siksi tuollainen spontaani vapaus ja suunnittelemattomuus tuntuu harvinaisen virkistävältä.


Tämän kesän ensimmäiseen kuljeskelupäivään mahtui kolme "vierailua", joista Piikkipaatsama kirjoitti oman postauksensa täällä. Siitä päivästä erityisesti jäi mieleen Museokadun ihana Voffeli ja Kaffeli, jossa herkuttelin rapealla vohvelilla omenahillon ja kermavaahdon kanssa. Vahva suositus! Namnam! Kahvilassa on rauhallisen kotoisa tunnelma ja palvelu on sydämellistä.


Toinen vierailu kohdistui Plootuun, tai oikeammin siellä sisällä sijaitsevaan Ruplaan, mutta koska itse saimme etsiä sitä tovin vaikka seisoimme juuri kyseessä olevan osoitteen edessä, on ehkä parempi ohjata teidät muut suoraan Plootuun. Rupla on siis Plootun sisällä oleva kahvila. Ja Plootu on mielenkiintoinen sisustuskauppa Iso-Roballa. Kannattaa käydä, jos on hakusessa jotain uniikkia.


Lopuksi ajauduimme vielä Hernesaaren rannan Löylyyn. Ilma ei ollut parhain mahdollinen, mutta maisemat olivat hienoja ja rakennus arkkitehtuurisesti näkemisen arvoinen. Silloin ajattelin, että tänne pitää tulla joku kaunis aurinkoinen päivä, mutta enpä vaan koko kesän aikana ehtinyt sinne uudestaan. Hienoa silti, että tällainen kompleksi on rakennettu näin hienolle paikalle!




Toisen kuljeskelupäivän (josta Piikkipaatsama ehti jo raportoida täällä) vietimme huomattavasti paremmissa säissä loppukesästä. Tarkoitus oli tutustua "vain" Senaatintorin torikorttelitapahtumaan ja kierrellä pikkukauppoja sen ympärillä, mutta päädyimme lopulta neljään kahvilaan/ravintolaan. Sen lisäksi ehdimme kiertää ne pikkukaupatkin ja Lapuan Kankureilta löysin suloisen tummansinisen pallo-käsipyyhkeen. Poikkesimme ihanaan uuteen karkkikauppaan Sweet Story Candy Factoryyn, joka järjestää muun muassa karamellipajoja ja muita yksityistilaisuuksia. Kannattaa tutustua!


Välipalaa söimme El Fant -kahvilassa, jossa hurmaannuin kauniista astioista ja herkullisesta tuorepuurosta. Tunsin myös itseni hieman hipsteriksi siinä aurinkoisena lauantaina tuorepuuro edessä ihmisten ilakoidessa kaduilla. Elämä oli aikas kivaa siinä hetkessä. :)


Jatkoimme matkaa meren äärelle vanhaan kauppahalliin ja siellä Story-kahvilaan. Sitä on suositeltu minulle ensimmäisen kerran varmaan kaksi vuotta sitten, mutta nyt vasta sain aikaiseksi käydä kokeilemassa. Mantelikakku maistui hyvältä teekupin ohella ja maisematkaan eivät olleet hassummat. Taivas oli kirkas ja satama-alue vilkas, joten katsottavaa terassilla riitti.


Koska oltiin sopivasti huudeilla, ehdotin Piikkipaatsamalle drinkkejä Brondassa. BW Restaurantsin ravintolat ovat siitä mahtavia paikkoja, että niistä saa mielettömän hyviä drinkkejä. Drinkkilista on laadittu ammattitaidolla ja joka kerta olen yllättynyt postitiivisesti. Istahdimme Brondassa mukavalle sohvalle nauttimaan drinkeistämme ja olostamme.

Drinkin jälkeen oli vielä sellainen olo, että ei tämä nyt voinut olla tässä. Meidän piti mennä nauttimaan vielä yhdet kuohuviinit Loisteen aurinkoiselle terassille, mutta sielläpä ei myytykään kuohuviiniä laseittain. Loogisesti päädyimme siis ostamaan kokonaisen pullon. Ilta kului rattoisasti loistavassa seurassa auringon helliessä Helsinkiä!

2 kommenttia:

  1. Mahtavia tuollaiset haahuilupäivät ilman sen tarkempia suunnitelmia. Juuri sellaiset päätyy lasillisen sijaan kuoharipullolliseen :) -Emmi

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!