lauantai 20. elokuuta 2016

Lomareissulla Keski-Euroopassa osa 5: Champagne

Moselin laaksosta matka jatkui Champagnen alueelle Ranskaan (tosin Strasbourgin kautta, mutta siitä enemmän hieman myöhemmin). Suuntasimme ensimmäisenä Champagnen alueen pääkaupunkiin Reimsiin, jossa yövyimme. Sinä iltana maistoin eräässä kävelykadun ravintolassa ensimmäistä kertaa periranskalaista herkkua, sammakonkoipia. Ne olivat suussasulavia ja herkullisia! Yllätyin, että niiden liha oli niin kalamaista. Todella hyvää! Söimme sammakon reisiä ja etanoita alkupalaksi ja valtavat vuohenjuustosalaatit pääruoaksi. Kyllä ranskalaiset osaa laittaa ruokaa!

Seuraavana aamuna selvittelimme mahdollista vierailua johonkin Reimsin shampanjataloista (suosittelen tekemään sen etukäteen...) ja päädyimme kierrokselle Taittingerille. Sen "kartano" tai päärakennus oli yllättävän vaatimaton eikä sitä oikein voinut verrata siihen loistoon, jonka kohtasimme myöhemmin päivällä Épernayn shampanjakadulla esimerkiksi Möetillä. Vaikka rakennus oli päältä ehkä vaatimaton, se piti silti sisällään ja erityisesti alapuolellaan huikeita paikkoja.

Taittingerin shampanjatalo on nimittäin rakennettu 1400-luvun munkkiluostarin paikalle ja viinikellaritilat ovat edelleen osin samoja. Munkkien käytävät sijaitsevat 12 metriä maan pinnan alapuolella, joten portaissa oli jonkin verran laskeutumista. Uudemmat käytävät on sen sijaan rakennettu 18 metriä maan pinnan alapuolelle ja niiden avulla on yhdistetty vanhat munkkien käytävät vielä vanhempiin, 20 metriä maan pinnan alla sijaitseviin, roomalaisten 300-luvullan rakentamiin käytäviin. Roomalaiset eivät kuitenkaan säilyttäneet käytävissään viinejä vaan louhivat kalkkia! Talttojen jäljet ovat edelleen nähtävissä korkeissa louhoksissa!


Kalkkikivimaaperä on Shampagnen alueen erikoisuus ja se tekee shampanjasta shampanjaa. Ilmeisesti se on paitsi kasvuolosuihteiltaan hyvää, se on myös pullojen säilyttämiseen oivallista, sillä kalkkikivi pitää luolat oikean lämpöisinä. Seinät imevät itseensä kosteutta ja ne tuntuvat käden alla pehmeiltä. 

Luolakokonaisuus oli hämmentävä. Käytäviä Taittingerilla on yhteensä neljä kilometriä Reimsin alla ja ne sisältävät noin kolme miljoonaa pulloa. Aikoinaan käytävät ovat olleet yhteydessä läheisiin muihin shampanjataloihin ja kaupungin keskustaan, mutta 70-luvulla ymmärrettiin, että käytävät tarjosivat aikamoisen mahdollisuuden muiden sabotoida shampanjatalon tuotteita. Siksi käytävät suljettiin.

Munkkien rakentama portaikko

Mielenkiintoisen kierroksen ainaka opin muun muassa sen, että mitä pienemmät kuplat shampanjassa on, sitä hienompaa ja kalliimpaa juoma on.

Kierros päättyi takaisin maanpinnalle Taittingerin maistelutilaan, jossa saimme lasilliset shampanjaa. Hyväähän se oli. Näyttelytilan seinälle oli kerätty puulaatat kaikista yrityksistä ja kohteista, joihin Taittingerin shampanjaa toimitetaan. Pikkuinen Suomikin löytyi sieltä pienen etsimisen jälkeen.


Seuraavaksi ajelimme Épernay'hen, jossa sijaitsee Reimsin ohella monien shampanjatalojen näyttelytilat. Épernay on pieni kaupunki, joka ei tehnyt minuun erityisen suurta vaikutusta. Osaksi se saattoi johtua ilmasta, joka oli epävakainen.


Kävelimme Avenue de Champagnea ja pistäydyimme Möetin näyttelytilaan. Siellä oli ihan erilainen loiste ja yltäkylläisyys kuin vaatimattomamman Taittingerin tiloissa. Möet on selvästi panostanut enemmän brändiinsä ja mainontaan...


Näimme upeita sisäänkäyntejä ja vietimme rauhallisen iltapäivähetken kaupungintalon puistossa auringon paisteessa. Hetkeä hieman häiritsivät pikkuiset ötökät, jotka hullaantuivat A:n keltaiseen villatakkiin ja yrittivät tehdä lähempää tuttavuutta. Karistimme öttiäiset kintereiltämme ja jatkoimme matkaa.


Épernaystä löytyi ihana leivoskahvila, josta sai haudutettua teetä ja jonka leivostiskin edessä meinasi iskeä todellinen runsaudenpula ja hämmennys. Jotenkin sain kuitenkin valittua suklaamoussella täytetyn tuulihattutyyppisen leivoksen, ja ehkä maailman hitaimman palvelun avulla pitelimme sopivasti sadetta, käytimme tehokkaasti hyväksi paikan wifiä ja herkuttelimme sokeripommeilla.


Sitten jatkoimmekin matkaa. Meitä hämmensi sekä Ranskassa että Saksassa se, että viinipellot sijaitsivat niin lähellä autoteitä, vilkkaitakin sellaisia. Mietimme kauhulla kaikkia pakokaasuja ja myrkkyjä, joita viineihin täytyy sillä tavalla tarttua. Käsittämätöntä! Maisemat tietysti olivat todella kauniita.


Illaksi suuntasimme pieneen kylään nimeltä Ludes, jossa vietimme seuraavan yön pienellä Ployez-Jacquemartin shampanjatilalla. Paikka oli hurmaava ja suosittelen lämpimästi, jos ikinä liikut näillä seuduilla. Itsekin kuulin siitä ystävän suosittelemana ja olen ikionnellinen, että tartuin neuvoon.


Ployez-Jacquemartin päärakennuksessa on viisi huonetta, joita vuokrataan Bed & Breakfast -tyyliin. Kartano ja huoneet on sisustettu kauniisti ja eri tyyleillä (huoneista löytyy kuvia nettisivuilta) ja jokaisen huoneen yhteydessä on kylpyhuone. Myös yhteiset tilat on sisustettu hyvällä maulla ja aamiaista syötiin yhteisen pöydän ääressä. Oli hauska nähdä ja kuulla minkälaisia muita matkalaisia kartanossa oli yöpynyt samana yönä ja minne kunkin matka jatkui. Olimme aika kansainvälinen porukka!


Henkilökunnalta saimme huonetta varatessa vinkin tehdä pöytävaraus kivaan ravintolaan noin 10 minuutin ajomatkan päässä hotellilta ja näin teimme. Ymmärsin, että Ludesin kylässä ei juurikaan ole ravintoloita, joten auto on tällä seudulla pakollinen. Suositeltu ravintola oli fine dining -ravintola Le Relais de Sillery.

Aivan loistavan henkilökunnan ja herkullisen ruoan ansiosta illasta kehkeytyi yksi koko matkan parhaista. Valitsimme yllätysmenun ja (tietysti) lasit shampanjaa, ja kun siihen lisäsi vielä muutaman kokin tervehdyksen, olin aivan ähky kun vyöryin useampaa tuntia myöhemmin illallisen jälkeen autolle. Ennen jälkiruokaa kävimme hiukan jaloittelemassa ravintolan puistossa kauniin lammen rannalla.

Verigreippisorbettia "suun puhdistamiseen"

Hotellille palattuamme kävimme nappaamassa "minibaarista" pullon talon roséeshampanjaa (á 15,90 €) ja istuskelimme hetken talon olohuoneessa nautiskellen juomasta ja pimenevästä illasta.

Seuraavana päivänä osallistuimme kierrokselle Ployez-Jacquemartin viinikellarissa. Kellari oli tietysti paljon pienempi kuin ison Taittingerin talon, mutta mielenkiintoista oli nähdä erilainen viinikellari. Myös tämä viinitila on vanha ja kuulimme miten toisen maailmansodan aikaan osa viinikellarista oli muurattu umpeen, jotta saksalaiset valloittajat eivät olisi vieneet kaikkein hienoimpia shampanjoita. Kuulimme myös, että Ployez-Jacquemartilla shampanjapullot kypsytetään loppuvaiheessa lähes täysin alassuin, mikä on epätavallinen tapa.

Shampanjapulloja kypsymässä

Näimme myös innovatiivisen tavan käyttää tarpeetonta autotallia. Jos on ylimääräisiä viinitynnyreitä, niitä voi tosiaan pinota vaikka autotalliin...


Kierroksen lopuksi saimme maisteltavaksemme kahta Ployez-Jacquemartin shampanjaa. Ne olivat herkullisia ja oli kiva saada maistaa erilaisia shampanjoita, sillä niitä harvemmin saa tällä tavalla vertailtua. Tilalta olisi saanut tietysti ostaa myös pulloja kotiinviemisiksi, mutta itse arkailen laittaa pehmeään matkalaukkuuni pulloja lentokoneen ruumaan kuljetettavaksi, joten jätin ostokset tällä kertaa väliin. Vierailu oli silti ikimuistoinen!


Matkakertomukseni edelliset osat voit lukea täältä: Frankfurt (1), Eltville (2), Moselin laakso (3) sekä Burg Eltz ja Trier (4).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!