sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Historiallinen Loviisa

Pysähdyin viime kesänä ensimmäistä kertaa Loviisassa tutkimassa kaupunkia muutaman tunnin ajan. Loviisahan sijaitsee Porvoon ja Kotkan välillä 90 km Helsingistä ja sinne pääsee kätevästi muun muassa bussilla. Pikkuinen 16 000 asukkaan kaupunki kiinnostaa minua erityisesti mielenkiintoisen historiansa takia.


Suuntasimme ensimmäisenä satamaan, Laivasiltaan. Sen historialliset punaiset suola-aitat ovat edelleen käytössä ja vierasvenesataman alue on viehättävä. Suola-aittoihin on perustettu pieniä kauppoja ja alueelta löytyy niin kahvilabaari kuin merimuseokin. Hienoa, että vanhoja rakennuksia on hyödynnetty näin sopivalla tavalla.



Aivan Laivasillan vieressä/takana sijaitsee Loviisan vanha puutalokaupunginosa, jossa talot ovat toinen toistaan kauniimpia. Joka kesä järjestetäänkin Loviisan Wanhat Talot -tapahtuma, jonka yhteydessä järjestetään valtakunnalliset perinne- ja korjausrakentamisen päivät. Silloin historialliset yli satavuotiaat talot avaavat ovensa vierailijoille ja kuka tahansa pääsee pientä pääsymaksua vastaan tutustumaan taloihin myös sisäpuolelta.


Ajelimme muutamaa hiekkatietä pitkin ja ihastelimme kauniita puutaloja. Olisi mahtavaa asua jossain vanhassa puutalokartanossa, esimerkiksi tuossa yläpuolen kuvan vispipuuronpunaisessa unelmassa!

Viime kesän Loviisan pyrähdys oli lyhyt ja vettäkin ripsi taivaalta. Tein nyt listan paikoista, jotka vielä jäivät näkemättä:
  • toria ympäröivät 1800-luvun kivitalot
  • Svartholman 1750-luvun merilinnoitus, jonne pääsee lautalla Laivasillasta
  • historiallisesti kiinnostava ja kaunis Ehrensvärdin luontopolku
  • Loviisan uusgoottilainen kirkko, jonka vanhin nähtävyys on ensimmäinen suomenkielinen täydellinen raamattu vuodelta 1642
Ehkä ensi kesänä? Majoituspaikaksi voisi valikoitua Ulrikanhovi, jossa pääsee mukavasti historialliseen tunnelmaan.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaapa tosi kiinnostavalta tuo Loviisan Wanhat Talot -tapahtuma. Voisi saada vinkkejä vanhan talon remontointiin. Kiitos tiedosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anonyymi kommentista ja eipä kestä! Tuolta tapahtumasta varmasti löytyy monia vinkkejä vanhan talon remontointiin. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!