sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Paras joululounas ja uintia meressä

Viime päivät ja lähiviikot ovat olleet kiireisiä, mutta niihin on mahtunut paljon kaikkea mukavaa jouluista puuhaa. Kotona en ole pahemmin ehtinyt homehtua, joten piparien leipominen tai edes koristeleminen ei ole tullut kyseeseen. Ainoa tänä vuonna ostamani piparkakkutaikinakin odottaa pakasteessa avaamattomana. Ennenkuulumatonta! Olen kuitenkin nähnyt tavallista enemmän kauniita koristeltuja piparkakkutaloja. Tämä yksilö löytyy Lasipalatsin ravintolasta.


Olen syönyt monta joululounasta, joista Kalastajatorpan runsas joulubuffet meni heittämällä ykköseksi. Siellä oli paras joululounas, jonka ikinä olen syönyt kodin ulkopuolella. Kävimme siellä ystäväni M:n kanssa. Meillähän on perinne käydä joulun alla yhdessä joululounaalla, sillä pidämme molemmat perinteisistä jouluruoista.


Kalastajatorpan joululounaasta emme keksineet mitään moitittavaa. Kastikkeet olivat niin viimeisen päälle mietittyjä, että ne ansaitsevat erityismaininnan. Koko lounaskokemus oli ammattitaitoisen henkilökunnan ansiosta erittäin miellyttävä ja ruoka oli hyvää. Ähkyhän siitä seurasi. Kotona menin pariksi tunniksi sohvalle makoilemaan ja otin sen jälkeen kolmen tunnin päiväunet.


Olen käynyt pari kertaa laulamassa kauneimpia joululauluja, viimeisimmän kerran tänään Tuomiokirkossa kahden ystäväni kanssa. Vaikka sää oli sateinen, Tuomaan markkinat näyttivät kauniilta ja tunnelmallisilta Tuomiokirkon portailta katsottuna. Kävin ostamassa joulupöytään karpalolla maustettua saaristolaisleipää ja lumikarpaloita.


Kun astuimme kirkosta ulos, olikin jo pimeää! Joululauluista ja kauniista kirkosta tuli rauhallinen ja jouluisa olo. Suuntasimme kulkumme Hakaniemenrantaan Kulttuurisaunaan.



Kulttuurisauna on tietääkseni ainut keskusta-alueella oleva yleinen sauna, jossa pääsee uimaan mereen ympäri vuoden. Avantouinti on tällä hetkellä niin suosittua, että monet seurat vaativat jäsenyyden, jonka jonottamisessa vierähtää vuosi jos toinenkin. Kertamaksu kulttuurisaunaan on aika suolainen (15 €), mutta paikka on kokemisen arvoinen ja konsepti toimiva.

Saunarakennus on kaunis ja se on sisustettu pohjoismaalaiseen pelkistettyyn tyyliin. Miesten ja naisten sauna on erikseen ja ulos on lyhyt matka. Lyhyt laituri vie portaille, joista pääsee laskeutumaan mereen. Maisema on hieno: Krunikan ja Hakaniemen valot loistavat vastarannoilla pimeänä iltana.

Pukuhuoneet ja suihkutilat ovat aika pienet, ja saunalla onkin rajoitus ettei se ota vastaan yli kolmen hengen seurueita. Meille tila riitti hyvin, mutta ruuhka-aikaan lienee ahdasta.

Harrastin Turussa asuessani avantouintia, mutta Helsingissä en ole jatkanut harrastusta sopivien paikkojen puutteessa. Tänne varmasti tulen uudestaankin. Mukanani ollut saksalainen ystäväni, joka suhtautui aikaisemmin varsin epäilevästi avantouinnin järkevyyteen, ihastui myös paikkaan ja ihanaan oloon, jonka kylmä vesi saa aikaan. Hän myös oppi nopeasti, että veteen pitää mennä ripeästi ja sen kummempia ajattelematta, sillä aivot käskevät voimakkaasti nousta heti vedestä. Niitä ei siis voi siinä tilanteessa kuunnella ollenkaan.


Tänä iltana ainakin nukuttaa hyvin!

4 kommenttia:

  1. Olet ehtinyt tehdä vaikka mitä kivoja joulujuttuja! Oikein ihanaa ja rauhallista joulua! <3

    VastaaPoista
  2. Onpas sinulla ollut mukavan kuuloista (joulu)tekemistä, kivaa! :) Rauhallista ja ihanaa joulua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla susta, Nan! Olen jouluihminen, joten yritän ottaa tästä ajasta kaiken fiilistelyn irti. :) Mukava tietää, että pidät vain taukoa blogeilusta - se tekee välillä hyvää. Toivottavasti kiireesi helpottavat pian! Rentouttavaa joulua!

      Poista

Kiitos kommentistasi!