lauantai 16. elokuuta 2014

Kuumailmapallon kyydissä

Heinäkuun lopussa koitti jännä päivä: kävin isän ja siskon kanssa kuumailmapallolennolla! Siitä oli puhuttu ja sovittu jo talvella, mutta alkukesän huonojen säiden ja muiden kiireiden takia sovimme lopulta ajankohdaksi heinäkuun lopun. Meillä kävi hyvä tuuri, sillä pääsimme ilmaan juuri sinä iltana kun olimme alun perin suunnitelleet. Toisinaan lentoja joudutaan perumaan ja siirtämään, sillä kuumailmapalloilu on hyvin ilmasta riippuvaista. Sään täytyy olla kirkas ja tuulien sopivat.

Helsingissä yleisölentoja järjestää useampi firma, mutta me valitsimme Aerohotin, jonka lentopaketti vaikutti mukavimmalta. (En kyllä usko, että niissä oikeasti on sen suuremmin eroa firmojen välillä.) Varasimme lennon paria viikkoa etukäteen ja valittuna keskiviikkoiltana kokoonnuimme kahdentoista muun jännittyneen ihmisen kanssa Malmin lentokentälle. Siellä lentäjämme sai lennonjohdolta tiedon vallitsevista tuulista ja suunnitteli lentoreittimme. Sitten ajoimme kimppakuljetuksella sopivalle lähtöpaikalle ja aloitimme yhdessä valmistelutyöt.


Kuumailmapallon kangas oli tyhjänä valtavan kokoinen. Levitimme sen nurmikentälle ja lentäjä käynnisti puhaltimet, joiden avulla palloon puhallettiin ilmaa. Kun pallo oli tarpeeksi pullea, hän käynnisti "tulet" ja palloon alettiin puhaltaa kuumaa ilmaa. Kilpailevan firman pallo täytettiin samalla kentällä meidän vieressä.



Lopulta kuuman ilman lisääntyessä pallo nousi vähitellen maasta ilmaan ja kori oli helppo nostaa pystyyn. Naapureilla oli pienempi pallo, joten he pääsivät lähtemään meitä ennen.

Kaikki oli tietysti hirveän jännittävää, koska kaikki oli ihan uutta. Siksi oli hauskaa, että pääsimme osallistumaan jo lennon valmisteluun. Aina ei vaan ihan tiennyt miten olisi voinut olla parhaiten hyödyksi ja miten olla olematta turhaan tiellä. :)

Kun lähdön hetki koitti, kiipesimme tukevaan isoon koriin, jossa oli viisi lokeroa: keskellä lentäjä tarvikkeidensa ja laitteidensa kanssa, neljässä lokerossa sivuilla tasaisesti me matkustajat. Ja sitten noustiin!


Nousun huomasi oikeastaan vain siitä, että maa alkoi hiljalleen etääntyä. Nousu oli niin vakaa ja hienovarainen, että mahaa ei nipistellyt tai polvia heikottanut.

Jännitin etukäteen paljon, sillä sain esimakua korkeanpaikankammostani viime joulukuussa Pariisin Eiffel-tornissa, jonka huipulla lähes kolmessasadassa metrissä oli hyvin epämukavaa. Siellä kävi tuuli ja hiukan joustava epävakaa lattia ei lisännyt luottamustani vuonna 1889 väliaikaiseksi rakennettuun torniin. Kuumailmapallossa oleminen sen sijaan oli tasaista ja helppoa. Kori tuntui tukevalta ja vakaalta jalkojen alla eikä pelottanut yhtään! Parhaimmillaan olimme useiden satojen metrien korkeudessa, mutta sekään ei ollut pelottavaa.


Oli hauska seurata toisen pallon etenemistä ja sen avulla huomasi myös korkeuserot paremmin. Maan pinnalla puiden latvat näyttivät sammalpeitteeltä ja ihmiset tosi hitailta muurahaisilta. :) Lensimme tuttujen maisemien yli, ja se oli metkaa.


Laskeutuminenkin oli jännittävää, varsinkin kun tuo korkeuserojen havainnointi näin amatöörinä on vähän vaikeampaa. Olin ihan varma, että lennämme metsää ja yhtä taloa päin! Laskeuduimme kuitenkin ihan nätisti kesannolla olevalle pellolle parin pompun jälkeen. Sitten koittikin kuumailmapallon tyhjentäminen ilmasta.


Kuumana heinäkuisena iltana se oli aika hikinen työ, mutta lopulta kangas oli saatu isoon säkkiin, joka täytettynä painoi monta kymmentä kiloa. Saimme lennosta hauskat diplomit kuohuviinilasillisten kera. Kuumailmapallolentoomme kuului myös pieni piknik laskeutumispaikalla. Vietimme kotoisan ja rennon hetken yhdessä jutellen äskeisestä kokemuksestamme. Se oli mahtava päätös päivälle! Lopuksi ajoimme vielä kimppakyydillä takaisin Malmin lentokentälle. Hieno kokemus!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!