sunnuntai 31. elokuuta 2014

Aika rientää

Taitaa olla viimeiset ballerinakelit edessä tulevina viikkoina. Sää on muuttunut radikaalisti kylmemmäksi (ja varsinkin märemmäksi). Myös arkikiireet ovat alkaneet enkä ole puoleentoista viikkoon ehtinyt suvaita ajatustakaan blogimaailmalle. Tasapainon löytäminen on päivän sana. (Siinäkin mielessä, että ostin kirpparilta tasapainolaudan, jolla aion treenata fyysistä tasapainoani.)


Heinä-elokuussa säilöin kesän makuja talteen ja tein kirsikkahilloa, mansikka-karviaishilloa ja mustikka-mansikkahilloa. Kaapissa on myös tekeytymässä vadelmalikööri. Uusi kokeiluni tänä kesänä oli tehdä vadelmaetikkaa maustamalla omenaviinietikkaa vadelmilla ja rosmariinilla. Siitä tuli herkullisen makuista, paljon parempaa kuin kuvittelin! Se sopii loistavasti salaatin kastikkeeksi ja maku on raikas ja makea muttei siirappinen. Viinietikkaahan voi maustaa muillakin yrteillä ja marjoilla, mutta tässä yksi resepti, jos innostutte samaan puuhaan.
Makea vadelmaetikka

1 litraa (500 g) tuoreita vadelmia
1-2 rosmariinin oksaa
5 dl valkoviinietikkaa (tai omenaviinietikkaa, minulla sattui olemaan sitä kaapissa)
3 dl taloussokeria

Laita puhdistetut vadelmat ja rosmariini kulhoon. Kaada päälle etikka. Peitä ja anna maustua vuorokauden ajan. Siivilöi seos kattilaan harsokankaan (tai siivilän) läpi ja lisää sokeri. Keitä hiljalleen noin 30 minuuttia. Poista mahdollinen vaahto ja pullota puhdistettuihin, kuumiin pulloihin. Sulje pullot puhtailla korkeilla. Anna jäähtyä ja nosta viileään. Käytä esimerkiksi ruoka-annosten ja salaattien viimeistelyyn ja maustamiseen.
Kävin mökkeilemässä viikko sitten ja siellä tarkeni vielä käyttää feikkicrocseja. Syksy kolkuttelee silti jo ovella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!