torstai 10. heinäkuuta 2014

Nostalgiaa ja hyvää musiikkia

Vielä ennen kertomusta Bruggesta ja Gentistä (miksen saa sitä postausta valmiiksi?) palaan viikon takaiseen torstaipäivään, jolloin Apulanta heitti harvinaisen klubikeikan On the Rocksissa. Näin keikasta ensin ilmoituksen Hesarin Nyt-liitteessä enkä meinannut uskoa lukemaani. Apulantaa kun harvemmin näkee pikkuklubeilla. Uskottava se kuitenkin oli ja syykin selvisi samaisesta Nyt-liitteestä: Apulanta vaihtoi basistiaan alkukesästä ja soittaminen uuden kanssa vaati tietysti harjoitusta ennen festarirupeamaa. (Edellisen basistin lähdöstä bändi julkaisi hauskan businessmiesten jargonille irvailevan lehdistötiedotteen. Osui ja upposi.)


Keikka oli mahtava. Olen nähnyt Apulannan livenä viimeksi joskus vuosituhannen alkupuolella Raumanmeren juhannuksessa ja se keikka oli tietysti jo ympäristönsä puolesta aivan erilainen. Muistelen, että silloin lavashow oli suuremmassa osassa kuin itse biisit. Nyt oli tietysti toisinpäin, sillä klubin lava oli niin pieni, että soittajien liikkuminenkin oli aika rajoitettua.


Hyvä näin, sillä Apulannalla on mittava määrä hittibiisejä, joista nyt kuultiin monta, mutta moni jäi vielä kuulematta. Intiimin tunnelman rohkaisemana yleisöstä huudeltiin paljon toivebiisejä, jotka bändi lupasi vilpittömästi harjoitella seuraavalle Helsingin klubikeikalle. (Koskakohan sellainen on tulossa...?) Yhtä toivetta Toni ja Sipe soittivat pitkän matkaa kahdestaan basisti-raukan seuratessa vierestä. (Uuden basistin nimeä ei muuten kerrota tällä hetkellä missään Apulannan nettisivuilla!) Ei käy kateeksi uuden basistin asema! Ei ole helppoa tulla mukaan näin vanhan ja suositun bändin kelkkaan tässä vaiheessa. Hän selviytyi kuitenkin keikasta todella hyvin ja löytää varmasti paikkansa bändissä.


Keikalla oli hieno tunnelma ja paikalla oli paljon vanhoja faneja, jotka iloitsivat siitä, että bändi soitti monta biisiä ensimmäisiltä levyiltä. Kuultiin mm. Mato, Mitä kuuluu ja Poistuisitko mun elämästä. Paljon biisejä, jotka herättivät erinäisiä muistoja yläasteajoilta. Oli kovasti nostalgista!

Katsoin olisiko joku ladannut YouTubeen videoita keikasta, mutta sellaisia ei löytynyt. Sen sijaan löysin Yle Teeman kuvaaman Kosketuksessa Apulanta -studiokeikan. Meno on vähän rauhallisempaa kuin rockklubilla, mutta musiikki on tietysti hyvää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!