sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Herkkujen helmikuu

Näillä main vuotta on jostain syystä tapana syödä blinejä (liittyykö se jotenkin laskiaiseen tai talveen?) ja mielestäni Helsingin parhaat blinit löytyvät Elitestä. Ne ovat siellä juuri sopivan rapeita, mutta eivät liian rasvaisia. (Vaikka blinithän ovat jo perusluonteeltaan rasvaisia, mutta nämä ovat sitä juuri sopivasti.) Elitessä blinit kuuluvat peruslistaan eli niitä on saatavilla ympäri vuoden.

Yksikin blini on niin tuhti, että vaikka annos on listalla alkuruoissa, täytyy olla aika iso vatsalaukku, että jaksaisi syödä vielä pääruoan. Jätin siis tällä kertaa pääruoan väliin ja satsasin jälkkäriin. Elitestä saa nimittäin myös ilmiömäistä mustikkauunijäätelöä ihanalla pehmeällä marenkikuorrutuksella. Historiallinen viihtyisä ympäristö kruunaa illallisen!
 
Olen pitkästä aikaa harrastanut kokkailua kotonakin kun vietimme E:n kanssa iltaa luonani muutamia viikkoja sitten. Laitoimme ruoaksi paahtopaistia, lohkoperunoita ja granaattiomenasalaattia. Idea tähän tuli jo vuosia sitten, kun E tarjosi minulle luonaan niin hyvää paistia, että vaadin häntä opettamaan minullekin miten sitä tehdään.
Vietimme niin hauskan illan ruoanlaiton ja herkuttelun merkeissä, että mietin jälleen miksi tätä tulee tehtyä niin harvoin.
 
Suklaan kulutukseni on tuttuun tapaansa tähän vuodenaikaan huipussaan ja olen kokeillut kahta erilaista suklaakakkua. Ensimmäinen oli syntinen suklaakakku, jonka resepti löytyy Piikkipaatsaman blogista. Siitä tuli törkeän hyvää. Reseptiin tekisin sellaisen lisähuomautuksen, että tosiaankin jäähdyttele kuumaa suklaa-voiseosta sen verran, että kananmunat eivät varmasti ala hyytymään edes vähää kun sekoitat ne ja sokerin sekaan. :) Itse malttamattomana olin aavistuksen liian kärsimätön ja taikinasta tuli vähän epätasaista.
 
Toinen mutakakkuresepti, jota kokeilin vuosien tauon jälkeen uudestaan on siitä hyvä, että sen ainesosia saattaa löytyä kaapista silloinkin, kun en ole erityisesti varautunut leipomiseen. Niin kävi nytkin. Aineet riittivät tosin vain kerran kakun tekemiseen, mutta tämä resepti kannattaa tehdä kaksinkertaisena jos vain mahdollista. Silloin kakusta tulee vähän paksumpi ja mehevämpi. Nyt siitä tuli aika lättänä, vaikka kuvassa näyttääkin paksulta.
Mutakakku

2 kananmunaa
3 dl sokeria
100 g sulatettua margariinia
0,5 rkl vaniljasokeria
0,75 dl kaakaojauhetta
tomusokeria koristeluun

Vaahdota kananmunat ja sokeri hyvin keskenään. Sekoita vaahtoon sulatettu ja jäähtynyt voi ja yhdistetyt kuivat aineet. Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Kaada taikina vuokaan ja paista 200 asteessa 20 minuuttia. Kypsä kakku on pinnaltaan rapea ja sisältä pehmeä sekä hieman sitkeä. Anna kakun jäähtyä. Irrota se vuoasta tarjoilualustalle ja sihtaa päälle tomusokeria. Tarjoile sen kanssa jäätelöä tai vaahdotettua vaniljakastiketta. (Tämä kakku on muuten mielestäni parasta seuraavana päivänä, jolloin se on ehtinyt vähän kuivua.)
Herkullisia suklaahetkiä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!