sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Pääsiäistä

Miksei mun pääsiäisruoho idä? Istutin nämä jo viikko sitten, mutta jostain syystä astioiden pohjalla on edelleen pelkkää multaa. Voiko siemenet vioittua vai olenko oikeasti ihan poropeukalo kasvien kanssa? No, täksi pääsiäiseksi en taida enää ehtiä hankkia uusia siemeniä, joten täytyy muistaa ensi vuonna. Oletteko te laittaneet rairuohoa tänä vuonna kasvamaan? Piti oikein googlettaa onko kyse rai- vai raeruohosta. :)

3 kommenttia:

  1. Mä olen vetänyt aina aluksi rairuohon astian päälle kelmun, että multa pysyy varmasti kosteana. On toiminut aika hyvin, varsinkin kun rai siemenet on siinä mullan pinnalla. Kunnolla kosteutta vaan. Meillä ei tänä vuonna rairuoho kasva, turhaan niitä tänne pääsiäisenajan tyhjään kotiin kasvattaisi kun ollaan reissuun lähdössä. Harmillista toisaalta.

    VastaaPoista
  2. Kelmua se tosiaan kaipaa. Sillä tavalla mäkin olen aina kasvattanu. Nyt kyllä parina vuotena vaan unohtanu koko touhun. :P

    T: Hannele

    VastaaPoista
  3. Käytin myös kelmua, mutta otin sen kuvauksen ajaksi pois kun se ei ole kovin kuvauksellista. :) Ei siis auttanut tällä kertaa. Luulen, että niissä siemenissä oli jotain vikaa. Tai sitten multa oli liian märkää. Onko se mahdollista? Ei se kyllä vettä valuvan märkää ollut. Harmillista!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!