sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Sunnuntai suolla

Tai oikeasti lauantai, mutta sunnuntai rimmasi otsikkoon paremmin. :) Vietin siis erään syksyisen viikonlopun mökillä Pieksämäellä ja lauantaina suuntasin ystäväni A:n kanssa suolle. Kiersimme Tahinlammen ympäri pitkospuita pitkin. Reitti oli noin kolmen kilometrin pituinen ja sen varrelle mahtui varsin erilaisia maisemia.

Ikivanhat pitkospuut

Näitä karvamatoja näkyi pitkospuilla useita. Mitäköhän lajia ovat? Ilmeisesti viihtyvät erityisesti soilla. Hakeutuvat silti pitkospuille.

Karvamato

Suolla kasvoi paljon erilaisia marjoja ja kävimme A:n kanssa pitkän keskustelun siitä mikä on mikä. Uskaltauduin maistamaan punaisia marjoja, joita arvelin karpaloiksi (eihän yksi marja voi aikuista tappaa, eihän?). Myöhemmin kotona varmistui, että karpaloni todella olivat karpaloita, vaikkakaan eivät vielä täysin kypsiä. Variksenmarjojakin näkyi paljon. Mustikkaa erehdyttävästi muistuttava juolukka kasvoi myös runsaana Tahinlammella. Niitä en maistanut, sillä elin harhakäsityksessä, että ne olisivat myrkyllisiä. Elokuun Kotiliesi-lehti korjasi kuitenkin luuloni.
Juolukkaa ei juuri talousmarjana arvosteta, ja onpa sitä pidetty myrkyllisenäkin. --- Juolukkaa käytetään yleisesti kaikkialla muualla pohjoisen havumetsän alueella arvostettuna talousmarjana. Suomen juolukka on tosin vetisempää kuin muualla, mutta C-vitamiinia siinä on silti runsaasti, enemmän kuin mustikassa. --- Suomessakin juolukka olisi hyvin käyttökelpoinen sekamarja mustikan, variksenmarjan tai mustaherukan kanssa.
- Kotiliesi nro 17, 21.8.2012 teksti: Timo Nieminen -
Karpaloita

Varma kastuminen odotti epäonnista horjahtajaa. Me pysyimme kuitenkin kuivina ja tasapainossa pitkospuilla.

Vähän uudemmat pitkospuut

Naava on puhtaan ilman merkki.



Tästä ei enää päässyt eteenpäin varpaita kastelematta, joten käännyimme takaisin ja valitsimme toisen reitin järven ympäri.




On hienoa, että näitä pieniä retkikohteita pidetään yllä ja niistä huolehditaan. Kaupunkilaiselle tällainen pitkospuukävely on aina pieni elämys. :)

1 kommentti:

  1. Taitaa olla tammikehrääjän (perhosen) toukka tuo. Niitä oli Ahviksessakin paljon.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!