keskiviikko 1. elokuuta 2012

Kesälomalukemiset

Tänään oli kesälomani viimeinen päivä ja huomenna koittaa paluu töihin. Tämän loman aikana tuli luettua paljon erilaisia kirjoja.

Jennifer Weiner: Pieniä maanjäristyksiä
Tämän piti olla kevyt chick lit -kirja kesäloman aluksi. Ei ollut. Kirja kertoi neljästä äidistä tai äidiksi tulevasta, joiden elämässä ei kaikki ole mennyt ihan putkeen. Ideanahan näissä tämän tyyppisissä kirjoissa on, että alussa tapahtuu jotain mullistavaa, joka sitten korjaantuu loppua kohden ja lopussa kaikkien toiveet toteutuu ja elämä on yhtä onnea ja auvoa. Noooo, se oli tässäkin varmaan pointtina, mutta huomasin jälleen kerran, että minulla ei ikävä kyllä ole minkäänlaista luottamusta siihen, että elämä kantaa ja asiat järjestyvät. En vaan voi uskoa, että esimerkiksi pienen lapsen kuolemasta toivutaan itkemällä vuoden verran ja sitten elämä jatkuu onnellisena. En suosittele ihmisille, joilla ei ole lapsia enkä niille joilla on.

Karo Hämäläinen ja Salla Savolainen: Hurraa Helsinki! Ikioma kaupunki
Lapsille suunnattu kirja Helsingin designpääkaupunkiuden kunniaksi. Tässä käytiin vähän kuivalla ja keinotekoisella tavalla läpi suomalaisia designsuunnittelijoita kuten Alvar Aaltoa. Plussaa kuvista ja hauskasta tarinasta, jossa lapsiperhe seikkailee Helsingissä. Kohteista olisi ollut kiva kuulla enemmän. Plussaa myös siitä, että suomalaisista suunnittelijoista kerrottiin ytimekkäästi.

Linda Olsson: Sonaatti Miriamille
Kirjan työnimi oli kirjailijan mukaan Hiljaisuuden seuraukset (Consequences of silence) ja se kertoikin enemmän kirjan sisällöstä. En paljasta juonesta sen enempää kuin että tässä käsiteltiin puhumattomuutta ja salaisuuksia. Olssonin teksti on kaunista ja hänen kirjansa jäävät minulle mieleen mielenkiintoisina lukukokemuksina. Nytkin juoni oli yllätyksellinen. Tarina olisi kyllä joiltain osin tarvinnut hiukan tiivistämistä, mutta pidin kirjaa silti hyvänä. Suosittelen kauniin kirjallisuuden ystäville.

Marian Keyes: Enkelit
Tämä oli sitten oikeaa kesälukemista ja meni loistavasti chick lit -kategoriaan. Kirjan lähtökohta oli kariutuva avioliitto, jonka haavoja päähenkilö Maggie lähtee nuolemaan Los Angelesiin ystävänsä luokse ja tutustuu samalla Hollywoodin karuun elokuvamaailmaan. Tässä kaikki päättyi oikeasti onnellisesti ja mukaan mahtui niin yllättäviä kuin hauskojakin tilanteita.

Diana Gabaldon: Lordi John ja Veitsenterän veljeskunta
1700-luvulle sijoittuvan kirjasarjan toinen osa, jossa lordi John joutuu seikkailuun tutkiessaan isänsä murhaa. Alunperin tykästyin Gabaldonin Muukalainen-sarjaan, jossa nainen matkustaa ajassa 1700-luvun skotlantiin, ja sitä kautta tulin lukeneeksi kirjoja myös tästä toisesta Gabaldonin sarjasta. Kirjat ovat mukaansatempaavia, mutta aika pitkiä (tässäkin oli 554 sivua). Joissain kohdin olisi ollut tiivistämisen varaa. Silti pidän näistä historiallisista seikkailuista paljon.

Arnaldur Indridason: Sameissa vesissä
Luen harvoin dekkareita, mutta silloin kun luen, luen yleensä islantilaisen Arnaldurin kirjoja. Tavallisesti pääosassa on rikospoliisi Erlendur, mutta tässä kirjassa rikosta selvitti hänen naispuolinen kollegansa Elínborg. On kiehtovaa lukea elämästä Islannissa ja maan omaleimaisesta kulttuurista. Arnaldur osaa rakentaa taitavasti dekkarin juonen.

Anna-Leena Härkönen: Sotilaan tarina
Kesäloman ainoa kirja, jonka lopetin kesken. Luin sivulle 82 kunnes pystyin myöntämään, että minua ei loppujen lopuksi kiinnosta, mitä kirjan päähenkilöille tapahtuu. Silloin on turha jatkaa. Sotilaan tarina on vuonna 1986 julkaistu kirja, joka kertoo Jouko Turkan aikaisesta teatterikorkeakoulusta ja sen kahdesta oppilaasta, Sutista ja Tiltusta, ystävistä. Tämä ei ikävä kyllä koskettanut samalla tavalla kuin Härkösen myöhempi tuotanto, josta pidän paljon enemmän.

Mary Ann Shaffer ja Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
Tämä oli tämän kesäloman lukukokemusten ehdoton helmi! Kirja koostui kirjeistä, joita kirjailijatar Juliet Ashton ja hänen ystävänsä kirjoittivat ja saivat toisiltaan vuonna 1946 Lontoossa ja Guernseyn saarella toisen maailmansodan loppumainingeissa (kirja oli fiktiivinen). Alussa vierastin tätä kirjemuotoa, sillä eri henkilöistä ei meinannut saada tolkkua. Totuin kuitenkin muotoon pian, sillä kirjailija punoi juonta auki todella taitavasti kirjeiden avulla. Kirjan kieli oli nokkelaa sekä hauskaa, ja kaunista kieltä oli nautinto lukea. Toivon, että osaisin itse kirjoittaa yhtä ihania kirjeitä ja eläviä kuvauksia. Melkein tunsin kasvoillani Englannin kanaalin merituulen. Ai niin, taisin lukea tätä Välimeren rannalla, mikä ehkä selittää fyysiset tuntemukseni. Tarina oli paikoin traaginen, mutta väkeävä selviytymisen halu eli kirjeissä voimakkaana. Tämä oli ihana kirja, suosittelen kaikille nokkeluuksista ja kauniista tarinoista pitäville.

4 kommenttia:

  1. Taidanpa muutaman näistä poimia kirjastosta :). ...kunhan tuo mun luettavien kirjojen pino on pienentynyt edes hieman...

    VastaaPoista
  2. Minä tykkään dekkareista. Arnaldur Indridason kirjoja en ole lukenut, mutta ehkäpä nyt kokeilen. Tosin Anna Janssonin kirjoja lukiessa tulee mieleen, että voiko Gotlannin kokoisella saarella tapahtua niin paljon murhia, joten voi olla, että Arnaldurin kirjoista tulee sama fiilis :D

    VastaaPoista
  3. Piikkipaatsama, kiva jos inspiroiduit! :) Sunkin kirja-postauksia on mukava lukea.

    Emmi, kieltämättä tuo sama toteutuu myös Islannin kohdalla... Mua suorastaan naurattaa, kun monessa kirjassa poliisit lähtevät kuulustelemaan jotain rikollista ihan vaan koska "se varmasti tietää tästä jotain", vaikkei mikään johtolanka yhdistäisi kyseistä hämärämiestä tapaukseen. Musta se on tavallaan aika suloista, että niitä islantilaisia on niin vähän. :)

    VastaaPoista
  4. Isallnin kokoisella saarella "alamaailma" varmasti tietää ja tuntee toisensa, joten veikkaan, että tota keinoa käytetään siellä oikeastikin.

    Löysin muuten lounaanhakureissulta lähi-Siwasta pokkarina tuon Kirjallinen seura perunankuoripaistoksen ystäville. Se oli vielä Tarjouksessa, joten ostin sen :) Vielä en ole ehtinyt sitä aloittamaan (ostin siis myös suomalaisdekkaristi Taavi Soininvaaran kirjan).

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!