torstai 2. elokuuta 2012

Iltapäivä Tervasaaressa

Kävin tänään ensimmäistä kertaa elämässäni pikkuisessa kauniissa Tervasaaressa Kruunuhaan edustalla. Saarelta oli kauniit maisemat merelle. Itse saarikin oli varsin viihtyisä ja monet olivatkin viettämässä siellä aikaa vilteillä ja puistonpenkeillä.


Mattolaiturilla tuoksui mäntysuopa.

Me kävimme syömässä Ravintola Savun terassilla, jonne kylmä tuuli ei ulottunut. Kaunis ravintolarakennus on vuonna 1805 rakennettu vanha punamullattu terva-aitta, nykyisin Tervasaaren ainoa jäljellä oleva rakennus. Saari itse on saanut nimensä siitä, että kauppiaat varastoivat 1600-luvulta lähtien siellä tervaa. Terva-aitat oli sijoitettu saareen paloturvallisuuden takia.


Alkupaloja

Ennen Tervasaareen menoa kävin Anton & Anton -ruokakaupan Kruunuhaan myymälässä. Uskokaa tai älkää, mutten ollut käynyt sielläkään koskaan, vaikka siitä on vuosia puhuttu Helsingissä. Käyn ihan liian harvoin Krunikassa... Jostain syystä sinne ei tule lähdettyä eikä kai ole sillä tavalla asiaa sinne.

Ostoskoriini pääsi kirsikkahilloa (ihana purnukka!), karpalolimonadia, skonssi sekä karpalosämpylä aamupalaksi. Myynnissä oli muun muassa Patissérie Teemu & Markuksen suussasulavan näköisiä leivoksia. Koko kauppa oli kuin karamelli. Käykääpä vaikka katsomassa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!