sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Sunnuntai 4. joulukuuta - Suut makiaks!

Lapsuuteni joulunviettoon kuului herrasväen piparit, joita leivottiin joulukuussa. Niitä ei kuitenkaan saanut syödä ennen aattoa, mutta kummallisesti keksit olivat yleensä hävinneet purkistaan Tapaninpäivään mennessä.

Ohje on Seura-lehdestä joskus 90-luvun puolivälistä.


Herrasväen piparit

250 g voita tai margariinia
1,5 dl sokeria
1 muna
4 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
2-3 tl vaniljasokeria
Väliin vadelmamarmeladia
Pintaan sokeria

Vatkaa rasva ja sokeri kuohkeaksi. 
Lisää muna sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet. 
Laita taikina jääkaappiin noin tunniksi.
Kauli taikina vajaan puolen sentin paksuiseksi levyksi. 
Ota siitä muotilla haluamasi mallisia paloja. 
Paista niitä 175 asteessa noin 10 minuuttia.

Kun keksit ovat vielä kuumia, laita kahden keksin väliin vadelmamarmeladia.
Kieritä valmiit keksit molemmin puolin sokerissa.

Tähän sopiikin hyvin laulu Sydämeeni joulun teen, tässä the Valley Brothersin esittämänä.

1 kommentti:

  1. Meidän perheen jouluherkku on lusikkaleivät. Namskis. Juuri eilen äippä kertoi leiponeensa niitä :P

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!