maanantai 21. marraskuuta 2011

Elämän haasteita ja marraskuun synkkyyttä

Pahoittelen pitkää hiljaiseloa blogin päivittämisessä! Tämä on ollut mulle monella tapaa haasteellinen syksy eikä aikaa tai edes jaksamista arjen löytöretkiin ole juurikaan jäänyt - puhumattakaan niistä kirjoittamiseen. Syyskuussa tein päätöksen Helsinkiin muuttamisesta ja lokakuuni käytin uuden asunnon etsintään. Se ei ollut helppo tehtävä ja monenlaisia asuntoja tuli nähtyä ennen kuin tärppäsi. Nyt on edessä toinen mission has-to-be-possible eli muutto. Olen tahtomattani erikoistumassa aattomuuttoihin ja viime kerran vappuaaton muuton jälkeen arpa osui uudenvuodenaattoon. Mielelläni vannoisin, että seuraavalla kerralla en aio muuttaa jouluaattona tai juhannusaattona, mutten tahdo uhmata kohtaloa...

Oranssit syyskynttilät ovat pöydälläni vaihtuneet hopeisiin joulukynttilöihin. Kaappeja siivotessa + muuttoon valmistautuessa toivon joulukoristeiden lisääntyvän huomaamatta ja ilman vaivannäköä levittäytyvän ympäri asuntoa. Muutama joululahja on jo hankittuna. Ensimmäisiä lahjanpaketointirupeamia innokkaasti odotellessa päivät rientävät. Pian koittaa ensimmäinen adventti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!