tiistai 25. lokakuuta 2011

Tunnustuksia osa 3

Olen saanut Petra Pauliinalta Sininen Huvimaja -blogista tunnustuksen, joka nimensä takia erityisesti lämmittää sydäntäni. A blog with substance! Ah, voi kiitos! :)

  

Tunnustukseen kuuluu kertoa kahdeksan asiaa itsestään ja laittaa sitten tunnustus jakoon (kahdeksalle blogille).
  1. Pidän paljon joulusta. Tämä vuosi on poikkeuksellinen, sillä en ole vieläkään aloittanut joulufiilistelyjä, vaikka on jo lokakuun loppu. No, jääkaapissa on kyllä glögiä.
  2. Olen käynyt viikon sisällä kaksi kertaa lämpöjoogassa (hot jooga) ja taisin hurahtaa lajiin. Joogasali on lämmitetty noin neljäkymmentäasteiseksi. Ihanan rauhoittavaa ja rentouttavaa!
  3. Valiojäätelön Aino-tuotemerkin suklaajäätelö on parasta mitä on korvapuustien ja suklaan jälkeen.
  4. Minulla on AINA kesken useampi kuin yksi kirja.
  5. Tekopyhää tai ei, usein suihkussa seistessäni huomaan olevani kiitollinen siitä, että minulla on juoksevaa vettä.
  6. Pidin vanhoista tallennusmuodoista niin paljon, että minulla on edelleen VHS-videonauhuri,  C-kasettisoitin ja LP-levysoitin. Heitin juuri viikonloppuna ison kasan VHS-kasetteja roskiin. Jäljelle jäi vielä muutama liian rakas poisheitettäväksi.
  7. Pidän sähköpostieni saapuneet-laatikossa vain keskeneräisiä tai hoitamattomia sähköposteja.
  8. Saan kieleni rullalle. Tätä tuli harjoiteltua erään innokkaan 1-vuotiaan kanssa viime viikoloppuna.

Huomasin lisäksi tänään, että minulta oli jäänyt huomiotta tällainen tunnustus Absolutely Whiten blogissa. Luulin tähän jo vastanneeni, mutta en onnistunut löytämään blogistani kirjoitusta siitä, joten uskottava on, en ole vastannut.


Tähän tunnustukseen liittyy kolme kysymystä, joihin pitää vastata ja tunnustus pitää jakaa 15 bloggarille.
Alla kysymykset ja vastaukseni niihin:
1) Väri: Sininen ja ruskea
2) Ruoka: Hyvin tehty risotto
3) Paikka, jossa haluaisi käydä: Japani

Jaan nämä tunnustukset seuraaville ihanille blogeille

Realismiako?

Larsson: Silta, kuvan lähde täällä
Kävin tänään tutustumassa Turun taidemuseon kahteen päänäyttelyyn: Carl Larsson - Unelmia harmoniasta ja Crème de la crème - Mestariteoksia Turun taidemuseon kokoelmista. Molemmat näyttelyt olivat kaikessa erilaisuudessaan todella mielenkiintoisia.

Taidemuseon alakerran oli valloittanut Carl Larssonin kaunis ja idyllinen 1800-luvun lopun ruotsalainen maalaiselämä. Akvarelleissa paistaa lähes poikkeuksetta aurinko ja maailma on seesteinen paikka. Kuvia katsellessa alkaa katsojaakin hymyilyttää, sillä niistä välittyy levollinen sunnuntaitunnelma.
Hän (Carl Larsson) loi tietoisesti kuvia onnesta ja perheparatiisista tavoitellen yleisönsä rakkautta. Vaikka kukaan ei voinut kiistää akvarellien herttaisuutta, niitä kritisoitiin myös pinnallisiksi ja kosiskeleviksi. Ne toteuttivat kuitenkin Larssonin tavoitetta jakaa kauneutta ja iloa, sillä taiteen tarkoituksena oli hänen mielestään ennen kaikkea tehdä ihmiset onnelliseksi.
(Lainaus Turun taidemuseon internet-sivuilta näyttelyn esittelystä)

Larsson: Karin rannalla, kuvan lähde täällä

Gallen-Kallela: Akka ja kissa, kuvan lähde täällä
Varsinaisen kontrastin alakerran Carl Larssonin näyttelylle luo yläkerran näyttely Crème de la crème, joka tuo Turun taidemuseon kokoelmasta nähtäville vastaavasti suomalaisia klassikkoja 1800- ja 1900-lukujen vaihteesta. Esillä on mm. Akseli Gallen-Kallelan, Helene Schjerfbeckin, Albert Edelfeltin, Pekka Halosen ja Hugo Simbergin upeita teoksia.

On todella hämmästyttävää kuinka synkän ja ilottoman kuvan yläkerran kokoelma antaa aikakaudesta, jolloin ne tehtiin. Jäin oikein pohtimaan sitä, että vaikka alakerran Larssonin teokset ovat kaunisteltu kuva totuudesta, ovatko yläkerrankaan suomalaisen taiteen kultakauden teokset ihan realistisia kuvauksessaan. Niissäkään teoksissa, joissa oli kuvattu yläluokkaisia ihmisiä vaurauden keskellä, ei juurikaan hymyilty. Sitä ei voi selittää aikakaudellakaan, sillä muuten ei maalauksissa olisi hymyilty Ruotsissakaan. Ehkä jonkin verran synkkyydestä on selitettävissä maalaustekniikalla: suomalaisten teokset olivat öljyvärimaalauksia, joilla on tapana tummeta vanhetessaan. Larssonin teokset olivat sen sijaan akvarelleja. Olisi mielenkiintoista kuulla asiantuntijan näkemys tästä ristiriidasta.

Oma suosikkini yläkerran teoksista oli tämä oheinen Hjalmar Munsterhjelmin Metsälampi kuutamossa. Kuva teoksesta ei tietenkään tee ollenkaan oikeutta teokselle, mutta olette ehkä nähneet tämän ominkin silmin joskus.

Tämän taidenäyttelyn lisäksi olen viimein päässyt tutustumaan myös Logomon Tuli on irti! -näyttelyyn, joka mielestäni on kulttuuripääkaupunkivuoden yksi merkittävimpiä kokonaisuuksia. Näyttely ei pettänyt, vaikka olinkin yllättynyt sen fyysisestä pienuudesta. Olin syystä tai toisesta odottanut suurempaa näyttelyä ja laajempaa hallia. Oli kuitenkin hämmästytävää, miten hyvin näyttelyssä oli toteutettu ajatusta siitä, että ihmiset pääsisivät kokeilemaan ja havainnoimaan asioita itse sen sijaan, että he lukevat tietoja plakaateista. Oma suosikkini näyttelyssä oli Turun palossa 1827 tuhoutuneen Tiirikkalankadun näköisversiot ennen ja jälkeen tulipalon. Mielenkiintoinen oli myös näytös siitä, miten tuo kyseinen tulipalo levisi Turussa. Yllätyin, että Aninkaistenmäeltä tuli levisi ensin joen yli Tuomiokirkolle ja sitten vasta kohti nykyistä satamaa. Esitys pohjoismaisen historian suurimmasta kaupunkipalosta oli aika dramaattinen.

Näyttelyssä havainnollistettiin myös tulen historiaa (saisitko tulen syttymään tuluksilla?) ja tietysti sen sammutuksen historiaa (Voin kertoa, että 100 vuotta sitten veden pumppaaminen silloisella pumpulla oli todella raskasta).


Näyttelyssä pääsi näkemään (ei onneksi kokemaan) millaista on olla rovion keskellä.


Turkuun on muuten avattu heinäkuussa lähiruokakauppa Finska. Käykääpä kokeilemassa! Kyseessä ei ole ensimmäinen luomu- ja lähiruuan puolestapuhuja Turussa, mutta tämä sattuu sijaistsemaan lähellä kotiani, joten tulin poikenneeksi tänne ohikulkiessani. Sain illalla vatsani täyteen maalaisleipomon nokkossämpylöistä ja Tertin kartanon aamuvirkkuteestä. Molemmat olivat oikein makoisia! Kuvia kaupasta ja heidän herkullisista tuotteistaan löytyy kaupan Facebook-sivuilta.

Ja kun nyt suosittelemisen makuun pääsin, niin kerron teille samantien ihanasta turkulaisesta viini-baarista, jonka nimi on Viinille. Heidän viinilistansa koostuu noin 150 viinistä, joista suurinta osaa on saatavilla laseittain (tarjolla on jopa pieniä pruuviannoksia) ja saatavilla on myös viinin kanssa sopivia juustoja ynnä muita pieniä suolaisia makupaloja. Vaikka henkilökunta on todella asiansa osaavaa, tunnelma ravintolassa on rento eikä viini-amatöörienkään (lue: minun) tarvitse tuntea oloaan vaivautuneiksi. Ravintola on vakiinnuttanut paikkansa Turussa hyvin ja tänä vuonna se äänestettiin Viini-lehden valtakunnallisessa äänestyksessä Vuoden Viiniravintolaksi 2011. Itse pääsin nauttimaan pitkästä aikaa Viinille-ravintolan tarjonnasta muutama viikko sitten, kun kävimme viettämässä ystäväni E:n kanssa mukavan illan siellä ja maistelemassa muutamaa loistavaa viiniä.

Lopuksi voisin vielä jakaa kanssanne muutaman hyvän reseptin...

Kummityttöni oli äitinsä kanssa tässä yhtenä viikonloppuna kylässä luonani ja juhlistaaksemme hänen sekä erään toisen ystävämme pienen pojan 2-vuotissyntymäpäiviä leivoimme suklaisen mansikkatortun. Ohjeen olin napannut joskus K-kaupan ilmaisesta reseptilehdestä.

Suklainen mansikkatorttu

Pohja:
200 g talous- tai maitosuklaata
6 dl riisimuroja

Mansikkahyytelö:
5 liivatelehteä
1 limetti
0,5 l tuoreita mansikoita
2 tlk (à150 g) vaniljajugurttia
1 dl sokeria
2 dl vispikermaa

Koristeluun:
0,5 l tuoreita mansikoita
valkoista tai taloussuklaata

Paloittele suklaa ja sulata palat vesihauteessa tai mikroaaltouunissa. Sekoita sulatetun suklaan joukkoon riisimurot. Kiinnitä irtopohjavuoan pohjan päälle leivinpaperi. Levitä vuokaan tasaisesti suklaa-riisimuroseos. Nosta vuoka kylmään.
Pane liivatelehdet kylmään veteen. Raasta hyvin pestyn limetin kuori ja purista hedelmästä mehu. Paloittele puhdistetut mansikat. Vatkaa kerma vaahdoksi. Liuota vedestä puristetut liivatelehdet kuumennettuun limetin mehuun.
Lisää jugurtin joukkoon mansikkapalat, sokeri, limetin kuoriraaste ja liivate-mehuseos. Sekoita vielä seokseen kermavaahto ja kaada seos suklaa-riisimuropohjalle.
Peitä vuoka kelmulla ja anna hyytyä kylmässä vähintään 3 tuntia. Irrota torttu vuoasta ja nosta tarjoiluvadille. Koristele tuoreilla mansikoilla. Vuole suklaasta perunankuorimisveitsellä lastuja kakun pinnalle.
Ota kakku pöydälle lämpiämään hyvissä ajoin ennen tarjoilua, sillä muuten kovaa suklaista pohjaa on vaikea leikata.
Tässä ohje oikein hyvään tattirisottoon, joka onnistuu hyvin myös esimerkiksi siitakesienistä.
Tattirisotto

2 salottisipulia
4 rkl oliviiöljyä
500 g tatteja
3 dl risottoriisiä
n. 8 dl kuumaa kana- tai kasvislientä
2-4 rkl voita
1,5 dl raastettua parmesaania
suolaa, mustapippuria

Kuori ja kuutioi sipulit. Kuullota niitä kattilassa öljyssä keskilämmöllä noin 5 minuuttia. Lisää sienet ja jatka paistamista hetki. Kaada joukkoon riisi ja sekoittele noin minuutti.
Lisää kuumaa lientä kattilaan noin desilitra kerrallaan. Jatka sekoittamista ja lisää nestettä sitä mukaa kuin edellinen neste on imeytynyt riisiin. Jatka kunnes kaikki neste on käytetty (noin 12-15 minuuttia). Riisin kuuluu olla puuromaista, joten lisää tarvittaessa nestettä. Ota kattila liedeltä ja sekoita joukkoon voi. Lisää lopuksi parmesaani ja sekoita hyvin.
Herkullisia hetkiä!

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Taidereissu Mänttään

Olin vuoden 2003 tienoilla kesätöissä toimistossa, jossa oli päivittäin radio päällä. Kyseisenä kesänä Mäntän Serlachius-museoilla oli käynnissä radiomainoskampanja, jossa möreä miehenääni kehoitti kuulijoita vierailemaan Mäntässä. Mainos oli jollain tavalla huomiota herättävä ja G. A. Serlachius -museon erikoinen nimi viimeistään herätti kiinnostukseni niin, että lopulta googlasin tuon museon. Se ei ollutkaan ihan niin helppoa, sillä museon nimen voi hahmottaa aika monella tavalla, jos sen pelkästään kuulee (Gea Seer Lakkius?). Tuosta kesästä lähtien olen ajatellut, että joskus teen kesäretken Mänttään, jotta pääsen tutustumaan kahteen mielenkiintoiseen Serlachius-museoon.

Kahdeksan vuotta ehti vierähtää ennen kuin hoksasin, että Mänttähän on nykyään lähes mökkimatkani varrella. Tänä kesänä otin Mäntän siis viimein kesäretkikohteekseni. Koska Mänttään on kohtuullisen pitkä ajomatka, päätin ehtiä Mänttään illaksi ja yöpyä jossakin viihtyisässä paikassa ja tutustua kaupunkiin ja nähtävyyksiin vasta seuraavana päivänä.

Olen niitä ajajia, jotka pysähtyvät mielellään ajomatkan aikana aina kun näkevät jotain mielenkiiintoista. (Olen kerran saanut ystävän kanssa käytettyä kolmen tunnin ajomatkaan kahdeksan tuntia.) Ensimmäisen kerran tällä matkalla taisin pysähtyä Urjalassa ostamassa matonkuteita mattoa varten, kun näin hiukuttelevan kyltin tienvarressa. Tästä ja Päivin kudepuodista kirjoitinkin jo aikaisemmin blogissani.

Myöhemmin näin mielenkiintoisen kulttuurinähtävyydestä ilmoittavan kyltin tien varrella. Haralanharju ei sanonut nimenä minulle mitään, mutta pakkohan sitä oli katsomaan mennä. Kävi ilmi, että Haralanharjulla sijaitsee kaunis näkötorni, josta avautuu upeat maisemat. Itse asiassa niin upeat, että ne 1800-luvulla innoittivat Zacharias Zopeliusta kirjoittamaan laulun Kesäpäivä Kangasalla.


Näkötornin sisäänkäynnin yhteydessä oli kaunis puutaulu, johon oli kirjoitettu säkeet:

Mä oksalla ylimmällä
oon Harjulan seljänteen,
niin kauas kuin silmää siintää
nään järviä lahtineen.
Kai Längelmävesi tuolla
vöin hopeisin hohtelee,
ja Roineen armaiset aallot
sen rantoja hyväelee.

- Zacharias Topelius -


Näkötornin portaat kiivetessäni sain juuri sopivasti liikuntaa ajomatkan kangistamiin jalkoihini. Maistui taas maantie paremmin. Seuraava mielenkiintoinen pysähdys tapahtui Juupajoella. Siellä, mikäli muistan oikein, samanlainen nähtävyydestä ilmoittava kyltti kiinnitti huomioni. Kyseessä oli Juupajoen rotko, joka kuulosti hyvin dramaattiselta. Itse nähtävyys osoittautui vähemmän dramaattiseksi mutta kauniiksi veden muovaamaksi luonnonnähtävyydeksi, jossa oli 21 metriä korkea vesiputous. Rotkossa oli sopivan kosteaa saniaisille ja muille kosteista oloista pitäville kasveille.



 

Poluilla, pitkospuilla ja silloilla oli hauska kulkea. Pienen kiipeilyn jälkeen jaksoin taas jatkaa matkaa.

Mäntästä, tai oikeammin Vilppulasta, olin varannut majoituksen hurmaavalta Peltolan luomutilalta. Saavuttuani ehdin vielä testaamaan emännän keittotaitoja (veivät kielen mennessään) ja sain masuni täyteen muun muassa tilan omista luomukasviksista valmistettua herkullista ruokaa. Onnenkantamoisen johdosta pääsin yöpymään torniin. Tilaa olisi ollut neljälle hengelle ja asunnossa oli myös oma sauna ja keittokomero, mutta parasta siinä oli makuuhuone, joka kirjaimellisesti sijaitsi tornissa. Vietin nautinnollisen illan saunoen ja teetä juoden ja nukkumaan kömmin ylös torniin. Tilan sivuilla on kuvia tornista sisältä. Omat kuvani sieltä eivät kuvaushetken valonpuutteen takia oikein onnistuneet.

Päärakennus, vanha tupa

Yöpaikkani

Rakennus, jossa yövyin tornissa vasemmalla

Aamulla suuntasin autoni nokan kohti Mänttää ja kahta Serlachius-museota, joista Gösta on taidemuseo ja Gustavia voisi kuvailla historiaan ja elämyksellisiin näyttelyihin keskittyneeksi museoksi. Ensin vierailin Göstassa, jossa vaikutuksen teki erityisesti nykytaiteilija Outi Kirves. Hänen taiteensa oli värikästä, mutta seesteistä, hyvin kaunista. Käy katsomassa hänen teoksiaan tästä linkistä. Vanhan taiteen näyttelyssä hämmästystä aiheutti vasta museon kokoelmiin hankittu Akseli Gallen-Kallelan Talonpoikaiselämää. Kuvan aitous tulenkajoa myöten oli aivan uskomaton (se ei ikävä kyllä täysin välity oheisen linkin kuvasta vaan vaatisi oikean teoksen näkemisen). Tähän ei kuka tahansa maalari pystyisi!

Gustavissa oli perusnäyttelyssä aiheena entisajan ihmisten elämä tehdasyhteisössä, joka Mäntän kohdalla tarkoittaa puuteollisuuden Serlachius-yhtiön työntekijöiden arkielämää. Yläkerrassa oli metsään ja metsästykseen liittyvä näyttely. Gustav on siitä hauska museo, että asiat pyritään siellä esittelemään interaktiivisella tavalla ja museovieras pääsee itse kokeilemaan ja koskemaan moniin näyttelyesineisiin.

Yllätyin kuinka paljon nähtävää Mäntässä loppujen lopuksi oli. Koko päivä olisi helposti kulunut eri kohteissa. Löysin alueelta myös monta sisustuskauppaa, joten shoppailtuakin tuli. :) Suosittelen vierailua Mäntässä kaikille taiteesta kiinnostuneille! Göstä oli todellakin käymisen arvoinen museo.