perjantai 16. syyskuuta 2011

Rentoa menoa aurinkorannikolla

Lomailin taannoin nelisen vuorokautta Espanjan aurinkorannikolla kolmen ystäväni kanssa varsin mukavissa puitteissa. Lämpöä oli joka päivä kolmekymmentä astetta ja aurinko paistoi suoralta taivaalta. Sopiva tuulenvire piti lämpötilan kuitenkin miellyttävänä ja viimeistään majoituspaikkamme uima-altaaseen pulahtaminen toi viilennystä keskipäivän polttavaan aurinkoon.


Otimme loman rentoutumisen kannalta ja jokainen oli ottanut "muutaman" lehden matkalukemiseksi. Niistä tuli yhdessä oheisen kuvan mukainen pino, jota katsoessa tuli melkein stressaantunut olo: miten ikinä ehdimme lukea nämä kaikki ihanat lehdet?!


Maisemat seudulla olivat kauniita ja jylhiä. Olin erityisen vaikuttunut vuorista, jotka kohosivat pian rannikon jälkeen.

 



Puu Picasso-museon takapihalla Malagassa

Auringosta nauttimisen lomassa kävimme myös tietysti ostoksilla. Voitte kuvitella, kuinka ihanaa oli kävelemisestä kipeiden jalkojen kanssa pulahtaa viileään uima-altaaseen ennen nukkumaanmenoa. Tässä yhden ostosreissun tulos (kuvassa on siis meidän kaikkien neljän ostokset).


Itse löysin ihanan virheän juhlamekon, jota toivottavasti pääsen pian käyttämään. Se näyttää aika valjulta henkarissa, mutta päällä on tosi kivan näköinen.

















Hyvään lomaan kuuluu tietysti myös hyvä ruoka, josta raportoin teille vielä erikseen. Lisäksi luvassa on myös postaus piskuisesta kylästä, Mijaksesta, jossa kävin samaisella matkalla.

Reissu oli loistavaa akkujen latausta. Ihanaa oli!
 

2 kommenttia:

  1. Toi mekko on kyllä tosi ihana! Ei ihme, että odotat jo juhlia innokkaasti, jotta pääset sitä käyttämään :)

    VastaaPoista
  2. Siis ihan syötävän kaunis mekko! Málagasta? Taas yksi syy haluta sinne uudestaan!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!